27.9.2026 museolla pohditaan, mitä menneisyyden ruokakriisit opettavat historiasta
Kuva: Kateryna Vanhela.
Ruokaturvan historia antaa aineksia nykyhetkeen
Suomen maatalousmuseo Saran syyskuun Sarka-sunnuntaina päästään pureutumaan ruokaturvan historiaan. 27.9.2026 Järjestettävässä avoimessa tilaisuudessa kuullaan, miten ruokaturvaa voidaan tarkastella myös ihmisten käsityksinä sopivasta ruoasta, kauppayhteyksien merkityksenä tai tietoina ja taitoina.
Ruokaturva on paljon enemmän kuin kysymyksiä ruoan riittävyydestä. Sarka-sunnuntaina Suomen maatalousmuseo Sarassa tutustutaan menneisyyden ruokaturvaan korvikeruoan, suolan varastoinnin sekä arjen tietojen ja taitojen näkökulmasta. Lisäksi tilaisuudessa pohditaan menneisyyden eväitä tämän päivän ruokakeskusteluun.
Tilaisuuden museolle on järjestänyt Kirsi Laine, Saran tutkimusyhteyshenkilö Turun yliopistolta. Iltapäivän aikana kuultavat lyhyet esitelmät perustuvat kesäkuussa ilmestyneen Historiallisen aikakauskirjan teemanumeron artikkeleihin. Laine tiivistää päivän aikana kuultavia näkökulmia kertomalla: ”Historiassa ruokaturvaan ovat ratkaisevasti liittyneet korvikkeet, varastointi, kauppa sekä ihmisten hallussa oleva tieto ja osaaminen.”
Kolme näkökulmaa ruokaturvan historiaan
FT Kaisa Kyläkoski käsittelee esitelmässään Korvikeleivän kauhistelu ja käyttöön opastus 1700-luvun Ruotsin valtakunnassa säätyläisten suhtautumista korvikeleipiin. Toisaalta niitä pidettiin nälän merkkeinä, epäterveellisinä tai Jumalan tahtoa loukkaavina, mutta samanaikaisesti niiden käyttöä opastettiin nälän aikoina.
FT Juha-Matti Granqvist tarkastelee esityksessään Sota ja suola – keisarilliset suolavarastot Suomen sodassa Venäjän miehityshallinnon Suomen sodan aikana perustamia suolan hätäapuvarastoja. Esitelmä avaa suolan merkitystä ruokaturvalle ja varhaismodernin ajan kaupan ja logistiikan toimintaa.
FT Matti Mäntylä ja FT Riikka Isoaho-Nousiainen puolestaan syventyvät esitelmässään Pohjoisen naiset ja aineeton ruokaturva säätyläisnaisten rooliin ruokaturvan vahvistajina. Kahden esimerkkitapauksen kautta esitelmässä kuvataan ruoanvalmistuksen ja puutarhaviljelyn tietojen ja taitojen leviämistä Pohjois-Suomessa 1800-luvun jälkipuolella.
Paneelikeskustelu pohtii ruokaturvan merkitystä
Esitelmien jälkeen järjestetään paneelikeskustelu, jossa pohditaan ruokaturvan eri puolia ja historiantutkimuksen suhdetta niihin. Paneelissa keskustellaan muun muassa siitä, miksi menneisyyden ruokaturvan tutkiminen on tärkeää ja millä tavoin historiallinen tieto voi rikastuttaa nykyistä yhteiskunnallista keskustelua ruokaturvasta, huoltovarmuudesta ja kriisinkestävyydestä.
Esitelmöitsijöiden lisäksi keskusteluun liittyy nälkävuosien historiaan erikoistunut tutkija VTT Henrik Forsberg. Paneelin puheenjohtajana toimii kotieläinten historian tutkija FT Hilja Solala.
Syyskuun Sarka-sunnuntai järjestetään kuukauden viimeisenä sunnuntaina 27.9.2026. Esitelmätilaisuus alkaa klo 13 päärakennuksen seminaaritila Riihessä. Tilaisuutta voi seurata myös striimattuna museon YouTube-kanavan kautta. Esitelmätilaisuuteen on vapaa pääsy.
Sarka-sunnuntai: Ruokaturva ja historiantutkimus
Sunnuntai 27.9.2026 klo 13 alkaen
Suomen maatalousmuseo Sarka, Vanhankirkontie 383, Loimaa

Talvikauden näyttelyt museolla